kukka (fi)
Appellatio pronuntiatusque
+/-- [ˈkukːɑ]
- Homoeoteleuton: -ukːɑ
Notatio
+/-Ut credo verbum Finno-Ugricum. Cognatum est Estonice kuke (dialect.); plus de cognatis in pagina kukka.
Nomen substantivum
+/-kukka
- flos (-ris fem.) || Pars florens herbae.
Declinatio
+/-Declinatio Finnica | ||
---|---|---|
sing. | plur. | |
nom. | kukka | kukat |
gen. | kukan | kukkien † kukkain |
part. | kukkaa | kukkia |
iness. | kukassa | kukissa |
elat. | kukasta | kukista |
illat. | kukkaan | kukkiin |
adess. | kukalla | kukilla |
abl. | kukalta | kukilta |
allat. | kukalle | kukille |
ess. | kukkana | kukkina |
translat. | kukaksi | kukiksi |
instr. | — | kukin |
abess. | kukatta | kukitta |
comit. | — | kukkine- |
Dictiones collatae
+/-Cohyponyma
Holonyma
Meronyma
Dictiones derivatae
+/-Collocatio
Verba
Verba composita
Loci
+/-Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
- et de vestimento quid solliciti estis considerate lilia agri quomodo crescunt non laborant nec nent – Mt 6,28