pää (fi)

Finnice

Appellatio pronuntiatusque

• [pæː]
• Homoeoteleuton: -æː

Notatio

Protouralice *päŋe. Cognata sunt Estonice  pea  et Hungarice  fej  et  fő .

Nomen substantivum

pää

1. caput (-itis neut.) ||
   1. √ Pars anterior vel superior animalis, qui cerebrum et os continet.
   2. Homo vel animal singulare.

      Minulla on kymmenpäinen lauma. Habeo gregem decem capitum.

Declinatio

Declinatio Finnica
	sing.	plur.
nom.	pää	päät
gen.	pään	päiden päitten
part.	päätä	päitä
iness.	päässä	päissä
elat.	päästä	päistä
illat.	päähän	päihin
adess.	päällä	päillä
abl.	päältä	päiltä
allat.	päälle	päille
ess.	päänä	päinä
translat.	pääksi	päiksi
instr.	—	päin
abess.	päättä	päittä
comit.	—	päine-

Usus

In principio verbi compositi significat 'principalis'.

• asia 'res' → pääasia 'res principalis'
• kaupunki 'urbs' → pääkaupunki 'caput'

Adessivus, ablativus et allativus postpositiones sunt, significatio "super, in".

Dictiones derivatae

• päällikkö
• päätön